Tänään aion siirtää perhesaagan vähäksi aikaa syrjään ja kertoa allergioistani! :D
Lapsena minulla oli paha taiveihottuma ja vuosia kortisonivoidetuubi oli erottamaton ystävä. Kouluiässä sain aina kamalat rohtumat huuliin ja oli kynsitikkuja ja vaikka mitä. Myöhemmin kamala akne, joka vain paheni kun söi e-pillereitä. Päässä oli hilsettä ja loppujen lopuksi myös korvat alkoivat kutista ja niistä kuoriutui paitsi iho, ne alkoivat myös halkeilla. Päänahka meni ihan karrelle, satunnaiset hiustenvärjäykset olivat tuskaa, kun se sattui niin paljon. Maha oli turvoksissa ja kipeä. Oli koko ajan väsynyt olo ja janotti, hikoilutti ja iho kuivui ja kutisi. Vitamiinit eivät imeytyneet, anemia oli vähintään 1 x vuodessa ja siihen havahtui vasta siinä vaiheessa, kun oli pakko mennä iltakahdeksalta nukkumaan. Muisti meni tosi huonoksi ja iho oli extrakalpea. Migreeni iski usein. Henkeäkin ahdisti, mutta luulin sen olevan psyykkistä. Mustelmat eivät parantuneet, koska rauta, kalkki, etc. ei imeytynyt. Silmät vuosivat kun makasi sängyssä - luulin, että se on pölyallergiaa, sillä äidilläni on astma. Harrastin liikuntaa ja tein sillä varmaan itse asiassa vain lisää hallaa itselleni, vaikka vedinkin ruokaa kuin hevonen. Edistystä ei näkynyt missään, vaikka kävin salilla. Söin heraa ja magnesiumia, silti minulla oli lihaskramppeja, elohiiri ja välillä myös rytmihäiriöitä. Joskus baari-illan jälkeen aivan tajuttoman huono olo, vaikka ei olisi pitänytkään sillä alkoholimäärällä. Ei se sitten johtunutkaan alkoholista, vaan drinkkien muista aineosista.

Kävin pari kertaa ihotautilääkärillä näyttäytymässä, ensimmäisellä kerralla sain joitain voiteita ja vitamiineja, joita voisin kokeilla. Itselleni ei tullut tässä vaiheessa sana "ruoka-aineallergia" mieleen ollenkaan, eikä sitten lääkärillekään. Sitten havahduin, kun olin ollut pari viikkoa juomatta appelsiinimehua. Ensin tajusin, että hilse katosi. Sitten sen, että henkeä ei ahdista enää. Lyhyessä ajassa paino putosi 2 kg, kun ylimääräinen nesteturvotus hävisi ja posket kaventuivat huomattavasti. Koko ajan vaivannut janontunne katosi, välillä vähän liiankin tehokkaasti - unohdan toisinaan juoda. Minulla on aina ollut matala verenpaine ja huimannut usein ylös noustessa, mutta sekin oire katosi samalla. Olen lukenut, että allergeeneihin voi "jäädä koukkuun", niihin joko tuntee vastustamatonta himoa tai sitten ne vaihtoehtoisesti ällöttävät. Muistini ja mielialani parantui huimasti, se näkyi suoraan arvosanoissa, kun yliopiston aloittaminen tökki pahemman kerran, mutta muutama kuukausi myöhemmin sain kaikista suorittamistani tenteistä hyviä arvosanoja. Kävin toisen kerran samalla lääkärillä, koska halusin tietää mille muulle olisin allerginen. Kaikki oireet eivät vielä kadonneet. Ihopistokokeissa ei näkynyt mitään varmaa, eivät edes sitrukset, jotka voisivat aiheuttaa analyfaksisen reaktion. Pari hedelmää nousi hieman koholle. Lääkäri oli ehdottomasti sitä mieltä, että akne ei voinut liittyä allergiaan, eikä muutenkaan vaikuttanut kiinnostuneelta ongelmistani. Kummasti aknekin kuihtui murto-osaan aikaisemmasta kraateritasangosta. En ole vielä päässyt siitä kokonaan eroon, mutta uskon siihen, kunhan löydän oikean ruokavalion.

Kaikkien sitrusten lisäksi olen ilmeisesti allerginen ainakin seuraaville ruoka-aineille, joita olen kokeillut ja seuraillut:
banaani, kiwi, mansikka, ruusunmarja, vadelma(?), jotkin omenat, inkivääri (ja jotkut muut curryn ainesosat), selleri(?), kumina(?), joku mallas (todella tummista leivistä tulee välillä maha tosi kipeäksi ja oluesta myös), viinirypäleet(?). Seuraavaksi seurannassa on porkkana sekä pian kukkivat kasvit. Makeutusaineista tulee paha olo ja välillä pää tosi kipeäksi.

Pääasia kuitenkin on, että voin paljon paremmin ja huomaan esim. kalsiumin imeytyvän paremmin, kynnet eivät liuskoitu enää ja ovat tasaiset aikaisempien "pyykkilautojen" sijaan. Enää ei tarvitse syödä yhtä paljon ja aiemmin kokonaan kadoksissa ollut kylläisyydentunnekin on palannut. On vain kovin hankalaa yrittää syödä opiskelijaruokalassa, olen vahingossa syönyt kermaviilikastiketta, missä olikin seassa sitruunamehua, vaikka siitä ei mainittu. Muutenkin ruoka on aina tietenkin jollain tavoin maustettua ja on todella hankala löytää sopivaa syötävää. Intialaisen ravintolan jälkeen maha oli kaksi päivää kipeä mausteista. Eikä todellakaan tee mieli mennä baariin tai muutenkaan nauttia alkoholia, sillä saan oireita oluesta, viinistä ja kaikenlaisista juomasekoituksista. Ennemmin herää aamulla pirteänä.

Uusi blogi. Olen joskus aiemminkin kirjoittanut, mutta se on aina jäänyt. Tämä on hyvä tapa purkaa ajatuksia silloin, kun ei saa unta menneisyyden haamujen vuoksi. Mistä aloittaisin? Ehkä siitä kuuluisasta lapsuudestani...

Ihan varhaislapsuudesta minulla ei ole kuin välähdyksenomaisia muistikuvia. Siksipä tässä listanomaista tajunnanvirtaa mieleen tulevista asioista. Jatkan ja syvennän sitten myöhemmin.

Asuin 50-luvulla rakennetussa maalaistalossa, jossa oli kellari ja vintti. Vesisade rapisi peltikattoon ja tuuli paukutti sitä. Ukkosella pelotti, sillä talo oli korkean kallion päällä ja sijainti kahden vesistön välissä tarkoitti sitä, että ukonilmat olivat rankkoja. Päivät tuli vietettyä ulkona milloin mitäkin ötököitä ja kasveja ihmetellen (asia, jonka koen olevan hyvin tärkeä ja harmittelenkin nyt, kun kaupunkilaistyttäreni jää joistakin asioista paitsi). Oli ihanaa kiipeillä vanhoissa omenapuissa, yrittää saada kädet ylettymään paksun hopeapajun ympärille. Tehdä maja ison kuusen alle. Juosta kasteisella laitumella tai viljapellossa. Maata nurmikolla tai kalliolla ja tuijottaa taivaalle. Kuunnella kiurujen, pääskysten, kuovien, satakielen, käen, huuhkajan tai mökillä ollessa harmaahaikaran, kalasääsken, nokikanan tai milloin minkäkin linnun ääniä. Lahnojen ruopsutusta kaislikossa. Jalkoja nyppivät ahvenet, kun heilutteli jalkoja vedessä. Syksyn ensimmäiset pakkaset ja omenat, joita oli montaa lajiketta. Niitä piti syödä niin paljon, että maha oli kipeä. Marjapensaita oli tietenkin myös. Oman kasvimaan juurekset (sisälsi myös runsaasti kitkemistä). Iso ukonilma, kun olin hernepellolla ja salama iski 200 metrin päähän. Ikuisesti naarmuiset jalat, jotka kirvelivät saunassa, koska vastapuidulla pellolla oli niin kivaa juosta, kun sänki rapisi saappaisiin. Samassa paikassa joka vuosi kasvavat ruiskaunokit. Jokin etäinen muisto pellon kulottamisesta. Kuiva kangasmetsä, joka paikka täynnä kekomuurahaisia, mutta se ei estänyt poimimasta mustikoita. Jyrkkä kallio, joka oli lohkeillut niin, että ylhäältä pääsi silti kiipeämään alas, en kyllä tiedä, miten turvallista se oli. Metsämansikat ja syksyn rouskut ja haperot kallion alapuolella. Vanha kaivo, jonka lähelle ei saanut mennä. Kevät, sini- ja valkovuokot. Rusakot, ketut, supikoirat, mäyrät. Metsästysretket milloin seuraksi veneeseen istumaan sorsastamaan, milloin minkki- tai supiloukkuja laittamaan. Supit astuvat aina samoihin jälkiin. Varoitus siitä, ettei pellolla olevan haaskan lähelle saanut mennä. Silti oli aina pakko käännellä ja tökkiä kuolleita eläimiä. Nähdä, miten ne kihisivät kärpäsentoukkia. Talvella aina menimme järven jäälle luistelemaan. Kesällä uimaan melkein joka päivä, matalassa rannassa oli hiekkaa ja syvemmällä savipohja. Pohjassa yksinäinen siirtolohkare, jota piti sukeltaa tutkimaan. Laituri, jota jäät aina yrittivät talvisin liikuttaa. Avokallio, jonka reunalla vanha, lahoamassa oleva ruuhi. Rehevöitynyt kaislikko, jota viikatteella ja sirpillä niitettiin joka vuosi. Rapumertoja mökin seinällä muistuttamassa ajasta, jolloin ruttoa ei vielä ollut. Kaarnakohoja, puinen puikkari, ruostunut atrain ja kaasuhella. Tukinuiton katselemista ja uppotukkien varomista veneillessä. Verkonkokemista, kylmän veden ja kalojen suomujen lentelemistä. Verkkoja ei saanut laittaa liian rantaan, etteivät linnut jääneet kiinni. Paarmat, jotka löysivät selällekin. Mato-onkimista ja uistelua. Ilta ja mökin kuistilla palavat kynttilät. Usva, saunan jäljiltä märät ja kylmät hiukset, mökin sisällä inisevät hyttyset. Kuikan pitkä huuto jossain vastarannalla. Kaakattava sorsaparvi iltahämärässä.

Isän vanha täti, joka asui samalla tontilla ja kertoi aina siitä, kun oli lapsena nähnyt kasakoita. Tädin talossa oli hämärä vintti, jossa oli isän siskon vanha nukketalo ja muutama paperinukke. Portailla vanhoja karstoja ja jossain nurkassa rukki ja pyykkilauta. Yksi ikkuna, josta tuli valoa. Talon paahteisella pihalla vanhan rakennuksen kivijalka ja luumupuita. Kesällä tulipunaisia unikoita, seinän raossa sinitiaisen pesä. Takapihalla vanha kanakoppi, joka toimi puuliiterinä, kopin takana tunkio, josta aina käytiin kaivamassa kastematoja onkireissuja varten.

Pappa, joka oli kaksi kertaa haavoittunut sotainvalidi, ensin luodista ja sitten kranaatista. Ajatuksissaan usein yhä tarkka-ampujana rintamalla, kaukopartiossa Syvärillä, panostamassa junarataa. Ryssät ja sakemannit, mutta ei vihaa, vaan kertomuksia taisteluista ja kaikesta sotaan liittyvästä. Mannerheim oli papan idoli. Papalla oli aina sinisiä Mynthoneita tai eucalyptuspastilleja taskussa. Joskus pastillit olivat liimaantuneet askiin kiinni.

Mummo, joka kutoi mattoja, hakkasi polttopuita, säilöi kaikki jogurttitölkit, sanomalehdet ja vaatteet, sillä niistä sai hyviä kuteita. Keräsi aina mansikoita ja tarjosi niiden lisäksi kettukarkkeja ja Marie-keksejä. Mummolla oli nivelreuma, mutta ei koskaan valittanut säryistä. Sukkia ei enää pystynyt kutomaan, sillä kädet olivat sen verran koppuraiset. Mummolla oli ollut rintasyöpä ja kylppärin hyllyllä oli tekorinta. Se tuntui hassulta, kun siihen salaa koski. Mummo oli Savonlinnasta, puheessa kuuluikin aina "mie ja sie".

Isä, joka oli juro ja varmasti saanut osansa sotatraumoista. Meillä ei juurikaan henkilökohtaisista asioista keskusteltu, paitsi viinan voimalla. Isä viljeli, hoiti eläimiä, metsästi ja kalasti. Oli sitä sukupolvea, joka ei tunne sanaa joutoaika. Vapaa-aikanaan korjasi koneita ja teki puutöitä. Kävi ampumassa. Muut ajat jurotti keittiön pöydän tai telkkarin ääressä. Innostui silti usein leikkimään lasten kanssa, oli pelikortteja, pöytäjääkiekko ja autorata. Kaikki lapset tyttöjä, mutta eihän se haitannut. Isä hiihti talvisin riistan perässä, välillä ovensuussa roikkui jänis ja välillä lintu riippumassa. Pakastin oli täynnä hirvenlihaa eri muodoissa. Joskus isä toi metsästysreissuilta lakkoja ämpärikaupalla. Oli perinyt mummolta innostuksen marjastamiseen.

Susirajalta kotoisin oleva äiti, joka oli oman köyhän ja karun lapsuutensa vuoksi omaksunut täysin ortodoksisen marttyyriasenteen elämää kohtaan. Opetti pienenä iltarukouksen ja oli pettynyt, kun ilmoitin, että en usko Jumalaan. Ei juurikaan ollut parempi keskustelija. Joulu ja pääsiäinen olivat tärkeitä, ne vedettiin imelletyn ja uppopaistetun kaavan mukaan. Vappuna itsetehtyä simaa ja tippaleipiä. Se tosiaan oli vielä sitä aikaa, kun ihmiset eivät ostaneet kaikkea valmiina eineksinä kaupoista. Keväällä oli aina ruokana korvasienikastiketta. Myös paljon hilloja, sylttyä ja hyytelöitä. Maksaa kermakastikkeessa. Äiti ei kutonut eikä marjastanut, mutta sienesti paljon. Valitti aina, miten minun ei pitäisi lukea niin paljon, koska se pilaa silmät. Äiti kävi aina välillä laitattamassa hiuksiin laineita tai uuden permanentin. Oli ollut ennen emännän uraansa myyjättärenä eri paikoissa.

Kaksi pikkusiskoa, joiden kanssa leikittiin ja riideltiin yhdessä joka päivä. Molemmat täysin erilaisia kuin minä. Ei ikinä tultu kunnolla toimeen keskenämme, eikä osattu tukea toisiamme. Päinvastoin.

Maatilan eläimiä, naapurin lehmiä, kissoja, koiria, kani, rusakko, räkättirastas, lokinpoikasia, sammakoita, sisiliskoja, kaloja, marsuja, jokakeväisiä ötököitä purkissa... Järvestä pyydettyjä ruutanoita lammikossa, joka kuivui pitkäksi aikaa. Järkytys, kun kalat uivatkin kunnon vesisateen jälkeen taas lammessa, kuin eivät olisi useampaa kuukautta pohjamudassa viettäneetkään.

Tässä lähtötilanne ajalta ennen kuin asiat alkoivat mennä pieleen.